Ilmainen postitus yli 100 € tilauksiin!

Kasvun tavoitteena laajenevat valikoimat ja parantuva asiakaspalvelu

17.01.2018

Kasvun tavoitteena laajenevat valikoimat ja parantuva asiakaspalvelu

Lapsen kasvamisen huomaa siitä, kun housunlahkeet ovat salakavalasti kivunneet pohjetta kohden. Yrityksen kasvaminen tapahtuu taas usein kertarysäyksellä. Kun toiminta laajenee, työntekijöitä, varastoja ja koneita tarvitaan kaikkia lisää, ja vieläpä samaan aikaan.

Ommellisella muutokset ja kasvu ovat nytkähtäneet käyntiin vuoden 2017 aikana. Tällä hetkellä vaatteet leikataan, ommellaan ja viimeistellään alusta loppuun Ommellisen omissa tiloissa. Yrityksen perustaja Liisa Häkliä hymyilyttää ja hengästyttää samaan aikaan.

Kun tuotanto on omissa hyppysissä alusta loppuun saakka, sen hallinta on helpompaa. Muutoksia voidaan tehdä hetkessä ja hyvät ideat voidaan ottaa käyttöön vaikka saman tien. Kun kaikki tapahtuu täällä, tiedämme missä mennään. Pystyn hahmottamaan itse tilanteen paremmin, kun pystyn seuraamaan kaikkia työn vaiheita paikan päällä.

Hetkessä eläminen sopii minun luonteelleni, Ommellisen perustaja Liisa Häkli naurahtaa.

Jokaisessa työvaiheessa on Ommellisen leima

Liisa toivoo, että jokaisella työntekijällä on sellainen tunne, että omalla työllä on merkittävä rooli onnistuneen lopputuloksen kannalta. Se, että töissä on kiva olla, näkyy hänen mielestään myös tuotteissa. Kaikilla on mahdollisuus ideoida uusia tuotteita tai ehdottaa uusia tapoja tehdä töitä.

Kun joku tuote myy erityisen hyvin, se on välitön palaute onnistumisesta. Uudet asiakkaat ja myynnin kasvaminen ovat Ommellisen tekijöiden yhteinen ansio, ja siitä pitää iloita yhdessä.

Ommellisen uudet ihmiset ovat jokapäiväinen ilo

Töihin tultaessa Liisan mieltä lämmittää ajatus siitä, että Ommellisen tiloissa häärii päivittäin muitakin ihmisiä. Käsityöyrittäjälle uusien ihmisten palkkaaminen on iso askel, mutta Liisa kokee asian pelkästään positiivisena. Hänelle pelkkä tietoisuus siitä, että tärkeät henkilöt ovat säännöllisesti läsnä, on todella iso asia.

On ihanaa, kun muut ihmiset ottavat haltuun asioita, joissa he ovat alan ammattilaisia. Voin luottaa heidän ammattitaitoonsa ja keskittyä muihin asioihin. Näin minulle jää hetkittäin aikaa uusien ideoiden toteuttamiseen, Liisa sanoo.

Työyhteisössä ei haluta kytätä työhöntuloaikoja, vaan työntekijät voivat käyttää liukumia sitä mukaan, kun oma elämä niin vaatii.

Jos jonain aamuna tarvitsee vähän enemmän unta, silloin voi tulla vähän myöhemmin töihin. Pääasia on se, että työt tulevat hoidettua ajallaan, Liisa sanoo.

Uudet myyntikanavat janoavat uusia tuotteita

Lisäkäsien palkkaaminen on tuonut selkeitä parannuksia asiakaspalveluun ja tuotantoon. Verkkokaupassa asiakkaat saavat vastaukset nopeammin ja vaatteiden valmistus muotoutuu koko ajan systemaattisemmaksi ja suunnitelmallisemmaksi.

Aikataulutuksen ja organisoinnin merkitys kasvaakin hänen mukaansa samaa tahtia yrityksen laajentumisen kanssa. Myös uudet myyntikanavat ja tuotevalikoiman kasvattaminen vaativat työnteossa jatkuvasti uusia toimintamalleja ja ennakointia.

Yrityksen ydinasiana on valmistaa tuotteita, joista asiakkaat aidosti pitävät. Jatkuvasti kasvava asiakaskunta haluaakin nähdä ja ostaa uusia, juuri heille sopivia tuotteita. Kasvulla halutaankin mahdollistaa tuoterepertuaarin laajeneminen ja uusien tuotteiden säännöllinen lanseeraaminen.

Vaikka liiketoiminta kasvaa ja töitä tehdään tavoitteellisesti, Ommellisen yksi tärkeä tavoite on säilyttää työpaikalla tekemisen ilo. Liisan mukaan se on heille oikeasti tosi tärkeä juttu, joka toivottavasti näkyy myös loppuun asti viimeistellyissä ja pitkään iloa tuottavissa kankaissa sekä vaatteissa.

 

Kuva: Nora Niemispelto




Lisää Uutisia

Ommellisen Teija – enemmän kuin ompelija
Ommellisen Teija – enemmän kuin ompelija

04.06.2018

Vaikka harrastus johtaisi alan opintoihin, kaikki eivät välttämättä kykene tekemään siitä itselleen työtä. Teija Byman-Väisänen sen sijaan teki näin.

Lue lisää

Kipinä ompeluun ja yrittämiseen syttyy Ommellisella
Kipinä ompeluun ja yrittämiseen syttyy Ommellisella

28.03.2018

Annukka Mankinen kuuluu ompeluryhmään, joka toimii aktiivisesti Tampereella. Ompeluryhmän tapaamisissa voi tavata äitejä vauvoineen ja lapsineen. Kuitenkin ajantasainen chat -keskustelu käydään nykyajan tapaan netissä 500-henkisen jäsenistön kesken.

Lue lisää

Kun Annukka astuu sisään, Ommellisen tehtaanmyymälän valtaa hymy
Kun Annukka astuu sisään, Ommellisen tehtaanmyymälän valtaa hymy

17.12.2017

Verkkosivut kertovat tarinaa yrityksestä, joka tekee silmiä hivelevän kauniita tuotteita. Rivien välistä voi lukea, miten tärkeitä asiakkaat ovat Ommelliselle.

Lue lisää

Kokotaulukko
Hupparitunika
XS S M L XL XXL
Kainalo - kainalo 39 42 45 48 51 53
Olka - etuhelma 78 80 83 86 89 89
Kainalo - hihansuu 55 56 58 60 62 63
Legginsit
S M L XL
Vyötärö lev. 33 35 37 39
Haara - lahje 86 86 87 87
Vyötärö - lahje 106 106 107 107
Kaulustunika
S M L XL
Kainalo - kainalo 42 45 48 51
Olka - etuhelma 81 82 83 84
Kainalo - hihansuu 56 58 60 62
Vyötärö lev. 44 46 49 52
Helma lev. 36 39 42 45
Siipitunika
S M L XL
Hihansuu - hihansuu 158 165 172 179
Kainalo - Kainalo 66 69 73 76
Vyötärö lev. 41 44 48 51
Helma lev. 36 39 42 46
Olka - helma 81 82 84 86
MOOD -tunika
S M L XL XXL
Kainalo - kainalo 45 47 50 53 56
Olka - helma 81 82 85 88 91
Olka - hihansuu 52 53 54 55 56
Helma lev. 45 47 50 53 56
Moneksi -hame
XS S M L XL XXL
Pitkä sivu 90 90 90 90 90 90
Lyhyt sivu 50 50 50 50 50 50
Hameen leveys 42 44 46 49 52 55
Vyötärökuminauhan lev. 32 34 36 38 40 42
Kamoon -mekko
XS S M L XL XXL
Kainalo - kainalo 43 45 47 50 53 56
Olka - etuhelma 110 110 111 112 113 114
Kainalo - hihansuu 57 57 58 58 58 58
Olka - olka 37 39 40 41 42 44
Kamoon -mekko, lyhyt hiha
XS S M L XL XXL
Kainalo - kainalo 43 45 47 50 53 56
Olka - etuhelma 110 110 111 112 113 114
Kainalo - hihansuu 10 10 10 10 10 10
Olka - olka 37 39 40 41 42 44
Rentoilutoppi
XS S M L XL XXL
Kainalo - kainalo 36,5 38,5 40,5 43,5 46 49
Olka - etuhelma 70 71 72 73 74 74
Olka - takahelma 80 81 84 85 88 88
Toppi
XS S M L XL XXL
Kainalo - kainalo 36,5 38,5 40,5 43,5 46 49
Olka - etuhelma 66 67,5 69 70,5 72 74
Sporttihuppari
XS S M L XL XXL
Kainalo - kainalo 45 47 49 52 55 58
Olka - helma 61 63 65 68 71 74
Kainalo - hihansuu 55 56 58 60 62 63
Maximekko
XS S M L XL XXL
Kainalo - kainalo 38,5 40,5 42,5 45,5 48,5 51,5
Olka - helma 141,5 143 144,5 146 147,5 147,5
Mekkonen
XS S M L XL XXL
Kainalo - kainalo 37,5 39,5 41,5 44,5 47,5 50,5
Olka - etuhelma 100 101 102 103 104 104
Hihaton tunika
S M L XL XXL
Kainalo - kainalo 47 49 52 55 58
Olka - etuhelma 84 86 88 90 92
Rentoilutakki
XS S M L XL XXL
Kainalo - kainalo 45 47 49 52 55 58
Olka - helma 116 117 118 119 120 121
Olka - etuhelma (lyhyt malli) 80 82 84 86 88 90
Olka - hihansuu 68 70 72 74 76 78
Pancho
S L
"Kainalo - kainalo" 77 77
Olka - etuhelma 67 77
Olka - hihansuu 75 75
Lasten mekko 80 - 122
80 86 92 98 104 110 116 122
Kainalo - kainalo 26 27 28 29 30 31 32 33
Olka - etuhelma 47 49,5 52 54,5 57 61 65 69
Kainalo - hihansuu 15 16 17 18 19 21 23 25
Lasten tunika 122 - 152
122 128 134 140 146 152
Kainalo - kainalo 33 34,5 36 37,5 39 40,5
Olka - etuhelma 57 61 65 69 73 77
Kainalo - hihansuu 25 27 29 31 33 35
Lasten paita
92 98 104 110 116 122 128 134 140 146 152
Kainalo - kainalo 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40
Olka - helma 40 42 44 46 48 50 52 54 56 58 60
Kainalo - hihansuu 29 31 33 35 37 39 41 43 45 47 49
Lasten housut
92 98 104 110 116 122 128 134 140 146 152
Vyötärö (kumin. alap.) 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37
Vyötärö - lahje 55 59 63 67 71 75 79 83 87 91 95
Haara - lahje 40 43 46 50 54 58 62 66 70 74 78

Net Orders Checkout

Item Price Qty Total
Subtotal 0,00 €
Shipping
Total

Shipping address