Me suunnittelemme Ommellisella sellaisia vaatteita, joita haluamme myös itse käyttää. Sen vuoksi mukavuus, laatu ja onnellinen arki ovat vaatesuunnittelumme lähtökohtana. Ennen kuin vaate pääse tuotantoon, on se kaavoitettu, sarjontatestattu ja todettu käytössä toimivaksi, hyvin istuvaksi ja erityisen ihanaksi.

Aloitamme vaatteen valmistamisen laakauksella. Laakaaminen tarkoittaa, että laskostamme kangasta useita kerroksia päällekkäin leikkuupöydälle. Alimmaiseksi tulee "reikäpaperi", mikä pitää laakan paikoillaan ja päälimmäisen kerroksen päälle silitämme kaava-asetelman, jonka mukaan leikkaamme pystyteräleikkurilla kaavan osat irti. Asetelma sisältää vaatteen kaikki kappaleet ja usein samaan asetelmaan mahtuu vaatteesta riippuen n. kolme eri kokoa. Korkean laakan leikkuu vaatii tarkkaa kättä, mutta myös notkeutta. Toisessa kädessä on suojana teräsverkosta tehty suojakäsine ja toinen ohjaa leikkuria.

Leikkaamisen jälkeen kaavan osat niputetaan siihen järjestykseen, missä kappaleet otetaan vaiheittain ompeluun ja niput siirretään ompelimoon odottamaan vuoroaan. Meillä Ommellisella kaikki toiminnot tapahtuvat saman katon alla, joten kaavan osatkin matkaavat ompelimoon vain muutaman metrin.

Ompelimossamme työskentelee kuusi, upeaa ammattilaista. Heidän käsissään kaavan osat yhdistyvät valmiiksi vaatteiksi. Jokainen ompelija työstää omaa työvaihettaan. Vaiheet on listattu tuotekorttiin, jolloin jokainen tietää, mikä ompeluvaihe tulee seuraavaksi.

Laatu ja huolellisuus ovat meille tärkeitä kriteereitä, siksi käymme viimeistelyvaiheessa vaatteen jokaisen sauman läpi ja putsaamme ylimääräiset langanpätkät pois. Viimeistelyyn kuuluu myös silitys, joka antaa valmiille vaatteelle huolitellun loppusilauksen. Viimeistelyssä vaatteelle tehdään vielä lopullinen laatutarkastus. Viimeistely- ja silityspiste sijaitsevat meillä aivan ompelimon vieressä. Se helpottaa ja nopeuttaa prosessia ja mukavaa, että koko työporukka on lähellä toisiaan.
Valmis vaate matkaa seinän taakse myymäläämme ja kuvauksen jälkeen verkkokauppaamme, josta sinä pääset sitä ihailemaan.

Mietit varmaan, mikä ihana vaate kuvissa vilahtaa? Kuvissa valmistuvat uudet, ihanat Unihousut, jotka matkaavat verkkokauppaan perjantaina 27.1.23! Kerromme siitä ihan pian lisää! Suukkoja <3